Lasten kanssa terveellisesti

Saatamme ajatella terveellisesti syömisen olevan hurjan kallista ja vielä perhekoon kasvaessa. Meillä on 4-henkinen perhe, kaksi aikuista ja lapset 1v. ja 5v. Syömme kaikki samaa ruokaa. Ruokailemme viisi kertaa päivässä. Vanhempi lapsi syö arkisin aamupalan,välipalan ja lounaan päivähoidossa. Minulla on töissä eväät mukana.

Pyrimme siihen, että kasiviksia ja hedelmiä ja marjoja olisi aina tarjolla. Kasviksia etenkin pääaterioilla, marjoja ja hedelmiä enemmän välipaloilla (aamu- ja iltapalat mukaan lukien). Katson ja vertailen hintoja mutta mietin tarkkaan, missä haluan tinkiä. Tingin ennemmin vessapaperin laadussa kuin esimerkiksi maidon tai lihan laadussa.

Meillä menee keskimäärin viikon ruokaostoksiin 150€-180€. Hinta määräytyy myös paljon sen mukaan pitääko ostaa wc- tai talouspaperia, vaippoja, pesunaineita…tms.

Kuukaudessa noin. 600€-720€

Teemme isommat kauppaostokset kerran viikossa.

Lähikaupasta saatamme hakea, maitoa tai leipää.

Käytämme pääasiassa S- ketjun kauppoja, lähes aina käymme Prismassa. Tämä siksi, että keräämme bonuksia ja Prismalla on mahdollisuus myös Kauppakassi palveluun, mitä voi käyttää tiukan paikan tullen käyttää, tai no, miksei joka viikko. S- ryhmällä on myös smobiili sovellus mistä saa arvokasta tietoa omista ostoksistaan. Kerron siitä alempana.

Mikä kauppakassi?

Kauppakassi palvelua varten kännykään voi ladata ilmaisen sekä helppokäyttöisen applikaation @Foodie.fi. Kauppakassin työntekijä kokoaa haluamasi ostokset, jolloin sinun tehtäväksesi jää hoitaa maksu ja nouto, kätevää TIEDÄN. Palvelussa pysyt laittamaan kerääjälle huomioita esimerkiksi perunoiden koosta tai banaanin väristä…

Miksi kauppakassi?
  • sovelluksen avulla pystyt vertailemaan hintoja sekä selailemaan tuotteita rauhassa vaikka kotisohvalla
  • sovelluksesta löydät myös reseptejä jos ideat loppuvat
  • voit käyttää sovellusta myös ikäänkuin karttana kauppareissullasi, jos et tiedä mistä hyllyvälistä tuotteen löydät (tämä on helpottanut itseä paljon)
  • juhlapyhät, syntymäpäivät…tai ihan arkiseen käyttöön sillä SÄÄSTÄT AIKAA!

Tässä konkreettinen esimerkki meidän viikon ruokaostoksista. Jokainen ateria sisältää kasviksia, en ole niitä eritellyt erkseen. (Joko uunikasvisten muodossa tai salaattina/raasteena. ) Olen laskenut perään kuinka monta päivää kustakin ruuasta voimme syödä. Lisäksi ostin välipala tarvikkeita : leipää, kaura- ja soijajogurttia, kanamunia. Herkkpäivän ostokset kuuluvat tähän myös.

Kauppaan meni rahaa n.150€

Suunnitellut ruuat:

  • härkis + bataattilohkot 1päivä
  • täytetyt leivät kanalla ja hummuksella 1päivä
  • kookoskana+ riisi 2päivää
  • jauheliha + spagetti 2päivää
  • possunpihvit + perunat 1päivä
VINKIT SUUNNITTELUUN
  • Ottakaa viikosta yksi päivä, (sunnuntai toimii hyvin) jolloin suunnittelette koko viikon ruokalistan. Kirjoita ruokalista lapulle ylös ja kiinnitä jääkaapin oveen.
  • Kun olette listanneet ruuat, joita haluatte tulevan viikon aikana syödä, laskekaa paperille, kuinka monta päivää voitte samaa ruokaa syödä niin,että lapulla on ruokaa seitsemäksi päiväksi. Joukossa voi olla myös ”puolikkaita” päiviä esim. hernekeitto. Suosikaa kuitenkin kahden päivän ruokia keittoja sekä laatikkoruokia.
  • Käy kaupassa kerran viikossa tekemässä isot ostokset. Jos haluat säästää aikaa vielä enemmän, kirjoita kauppalappuun tuotteet siinä järjestyksessä, missä ne keräät, helpottaa kummasti.

Kauppaan menee aina paljon rahaa, mutta et oikein tiedä minne? Lataa ilmainen smobiili sovellus (jos käytät s-ketjun kauppoja) sieltä pystyt katsomaan kuluneelta vuodelta, mitä on tullut ostettua.

Meillä eniten rahaa menee maitoon, vaikka emme maitotuotteita juurikaan käytä, mutta punainen luomu maito on kuitenkin hinnaltaan +0,56 snt kalliimpaa kuin edullisin rasvaton maito vaihtoehto.

TOP 3 ostetuimmat 12 kk aikana
  • maito
  • vihannekset
  • hedelmät&marjat

Huolestuttavana pidän sitä,että meillä oli melko korkealla naudanliha, vaikka olen yrittänyt panostaa enemmän kasvisruokaan.

Sovelluksesta näät myös ostetut muovipussit /paperikassit. Kasvisten ja marjojen määrän grammoina / päivä sekä paljon muuta hyödyllista tietoa kauppakäyttäytymisestäsi. Meillä kasvisten ja marjojen määrä on aika hyvä jos ajattelee, että ”puoli kiloa päivässä”, keskimäärin määrä on sovelluksen mukaan noin. kilo / päivä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *